15.08.2018
eQ Sininen Planeetta

Kohti matalampaa hiilijalanjälkeä

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii muutoksia elämäntavoissamme. Energian tuotantotapojen asteittainen muuttaminen ei yksin riitä – myös kulutuksessa on otettava jättimäinen tehokkuusharppaus. Teknologiasektori on avainasemassa, kun koko energiatalous muutetaan kestävämmäksi. Globaalit haasteet ratkotaan hyödyntämällä kaikkia ihmisen ja koneiden älykkyyden ulottuvuuksia. 

Muutos on teknologiakeskeinen

Liikenteessä autot sähköistyvät ja teollisuuden tietotekniset mahdollisuudet (Internet of Things eli IoT) luovat huikeita energiatehokkuusmahdollisuuksia. Uuden energiatalouden toimijoita tulevat olemaan uusiutuvan energian tuottajien lisäksi mm. teknologiayhtiöt, jotka tuovat ratkaisuja liikenteeseen ja teollisuuden energian kulutukseen. Teollinen internet ja sähköistyvä autoilu sisältävät erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Historiallinen murros tulee olemaan myös yksi aikakautemme merkittävimpiä sijoitusmahdollisuuksia.

Vaikuta sijoittamalla

Sijoittamalla esimerkiksi yhtiöihin, joiden toiminta ja tuote- ja palveluratkaisut edistävät energian säästämistä voit vaikuttaa positiivisesti muutokseen kohti vähähiilistä ja ilmastokestävää kehitystä. eQ Sininen Planeetta * sijoittaa maailmanlaajuisesti johtaviin teknologia- ja teollisuusyhtiöihin, jotka hyötyvät energiasysteemin muutoksesta kohti matalampaa hiilijalanjälkeä.

*eQ Rahastoyhtiö Oy:n hallitus päätti 6.6.2018 muuttaa hallinnoimansa eQ CO2 –rahaston nimen ja uusi nimi on eQ Sininen Planeetta. Tämä kuvaa paremmin rahaston toimintaa. Lue lisää nimen muutoksesta täältä

Salkunhoitaja: Puhdas sininen - tavoitteena kaikkialla maailmassa

Vietin perheeni kanssa tänä vuonna kesälomaa Suomessa, Päijänteen luonnonkauniissa maisemissa. Katselin ympärilleni veneestäni puhtaan sinistä maisemaa, uimme vedessä, jota voi juoda puhdistamatta, järvessä joka on kotikaupunkini Helsingin puhtaan veden lähde. Mietin jälleen kerran, mitä on vastuullisuus ja kestävyys. Meillä on onnea, ympäristömme on vielä pitkälti jopa koskematon, mutta samaan aikaan maailmalta kantautuu jatkuvasti uutisia siitä, kuinka maapallon tila on ajettu äärimmilleen. Kuivuus, metsäpalot ja rankat sateet kertovat siitä, että planeettamme voi pahoin. 

Sijoitan eQ Sininen Planeetta -rahastossa lujasti teknologiayhtiöihin. Joillekin seuraamistani teknologiajohtajista tuntuu syntyneen ajatus siitä, että voimme lähettää siirtokuntia uusille planeetoille, jos oma tulee loppuunkulutetuksi. Tämä on vaarallinen ajatus. Päijänteellä tajusin taas vahvasti sen, että meidän on ensin saatava tämä meille annettu planeetta kuntoon. Puhdas ’sininen’, josta me nautimme, on oltava tavoite kaikkialla maailmassa. Maapallo on sininen planeetta, kun sitä katsoo avaruudesta päiväsaikaan - yöllä siinä loistaa miljoonia valopisteitä, jotka kertovat kehityksestä, sähköstä ja lopputtomasta sykkeestä. Tehtävä on saada syke jatkumaan kestävällä pohjalla. 

Uskon lujasti teknologian voimaan. Meillä on käsissämme mahdollisuudet ratkaista ihmiskunnan vakavimmat haasteet, kun yhdistämme kaiken käytettävissä olevan ihmisen ja koneiden älykkyyden. Kun vierailin tänä keväänä Hanoissa, ja katselin miljoonien skoottereiden ja autojen liikkennekaaosta, tajusin että urbanisoituva maapallo ei voi toimia näin. Itseohjautuvat ajoneuvot, puhtaalla sähkövoimalla liikutettuina, ovat liikenteen ratkaisu. Arvioimme, että vuoteen 2023 tultaessa maapallon kaikki ihmiset ja noin sata miljardia laitetta ovat digitaalisesti yhteydessä toisiinsa. Tämä antaa mahdollisuudet ennennäkömättömään tehokkuuteen ja luonnovarojen säästöön, jos suuntaamme katseemme oikeisiin asioihin. Yritän jatkuvasti löytää uusia yhtiöitä, jotka näkevät näissä haasteissa suuren mahdollisuuden. 

eQ Sininen Planeetta on rahastomme uusi nimi, mutta sijoituspolitiikka on ennallaan. Uuden nimen myötä haluamme korostaa niitä valtavia haasteita joiden edessä olemme, mutta se kertoo myös siitä, että ei pidä luovuttaa. Kestävät yritykset voittavat. Kestävyys on kannattavaa, siinä on kasvua, ja siihen kannattaa sijoittaa. Olemme jo pitkään sijoittaneet maapallon älykkäämpään tulevaisuuteen, ja niin teemme jatkossakin. Meille on annettu tämä yksi planeetta, hoitakaamme se kuntoon!

Esa Saloranta

Esa Saloranta, Johtaja, ESG ja kestävä teknologia

eQ Sininen Planeetta -rahaston tuottokehitys

eQ Sininen Planeetta -rahasto saavutti kesäkuun lopussa kolmen vuoden tuottohistorian rajapyykin. Pitkällä juoksulla tämä on välietappi, mutta tulokset ovat olleet erinomaisia. Tavoitteemme on yli ajan saavuttaa parempaa sijoitustuottoa kuin maailman osakkeiden keskimääräinen tuotto, ja tässä olemme onnistuneet.

*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta. Kaikissa esittämissämme tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot (lukuun ottamatta merkintä- ja lunastuspalkkiota), mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja.

Jos haluat sijoitustoiminnassasi hyötyä globaaleista ilmastotrendeistä ja teknologian kehittymisestä, tässä on hyvä rahasto käyttöösi. Kuten kaikissa osakerahastoissa, tulisi sijoitusajan olla pitkä. Lisätietoja rahastosta löydät rahaston sivulta sekä rahaston kuukausikatsauksesta.

Sijoittamiseen liittyy aina riskejä, eQ Sininen Planeetta -rahaston riskeistä on kerrottu tarkemmin rahastoesitteissä, johon pyydämme ystävällisesti tutustumaan.

Sijoittaminen eQ:n rahastoihin on helppoa

Yksityissijoittajan on helpointa tehdä rahastomerkintä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä rahastosijoituksen kirjautumalla sisään palveluun. Mikäli olet tekemässä ensimmäistä eQ rahastosijoitustasi, rekisteröidy ensin asiakkaaksi osoitteessa www.eq.fi/fi/registration. Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Rekisteröitymisen jälkeen voit tehdä rahastomerkintöjä omia pankkitunnuksiasi käyttäen tai halutessasi luoda käyttäjätunnuksen ja salasanan. Yritys- ja yhteisöasiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä eQ:n asiakaspalveluun.