12.06.2019

Kiinteistöt kiinnostavat sijoittajia edelleen 

Kiinteistömarkkinoiden positiivinen vire jatkuu ja sijoittajien kiinnostus kiinteistöjä kohtaan näyttäisi jatkavan kasvamistaan. eQ Kiinteistörahastojen (Hoiva- ja Liikekiinteistöt) kiinteistövarallisuus kasvoi 2 miljardiin euroon vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalilla. Tulevaisuuden näkymät ovat pysyneet varsin hyvinä ja rahastojen tuotto-odotus on ennallaan 7-9 % p.a.* (kulujen jälkeen).

eQ Kiinteistörahastot sijoittavat moderneihin kiinteistöihin, joissa on pitkät nettovuokrasopimukset. Suurin osa rahastojen tuotosta perustuu vakaaseen ja ennustettavaan, hyviltä vuokralaisilta tulevaan vuokrakassavirtaan. Oman lisänsä rahastojen tuottokehitykseen tuo eQ:n kokeneen, kiinteistöalan ammattilaisista koostuvan tiimin aktiivinen työ, joka on hankintaosaamista ja kiinteistökehitystä, peruskorjausta ja teknistä kehittämistä, laajennuksia ja vuokrasopimuskannan kehittämistä. eQ kiinteistörahastojen sijoitusstrategiaan kuuluu kiinteistöjen pitkäaikainen omistaminen, joka mahdollistaa elinkaariajattelun kiinteistöjen ylläpidossa ja kehittämisessä. Vastuullisuuden huomioiminen on keskeinen osa eQ:n kaikkea sijoitustoimintaa. Kiinteistörahastoissamme tämä näkyy muun muassa uudis- ja kehityskohteiden kestävään energian kulutukseen perustuvissa ratkaisuissa. Esimerkiksi lämmitysmuoto- ja materiaalivalinnoissa pyritään hakemaan kestäviä, ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Lisäksi koko kiinteistökannastamme tehdään tänä vuonna GRESB-analyysi, joka mittaa ja vertailee kiinteistösijoitusyhtiöiden ja -rahastojen vastuullisuutta.

*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta. Kaikissa esittämissämme kiinteistörahastojen tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot (lukuun ottamatta lunastuspalkkiota), mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja.

eQ Varainhoito ja ESG

eQ Varainhoito tekee työnsä pääosin ammattisijoittajien kanssa. Tästä videosta saat lisää tietoa meistä ja erityisesti tavastamme toteuttaa ESG eli vastuullinen sijoittaminen kaikessa salkunhoidossamme.

Katso tästä eQ Varainhoidon esittelyvideo
Seuraa meitä Linkedinissä

eQ Liikekiinteistöt

Kiinteistöjen käyttötarkoitusjakauma

Jakauma alueittain


eQ Liikekiinteistöt-rahasto sijoittaa Suomessa sijaitseviin toimitilakiinteistöihin. Liiketilojen osalta fokus on yhden käyttäjän tai muutaman käyttäjän kaupan kohteissa, joissa päävuokralainen on päivittäistavarakauppa tai/ja muu vakaa iso toimija ns. ankkurivuokralainen. Rahaston strategiassa painotetaan kohteita, joissa on mahdollisimman laaja potentiaalinen vuokralaiskanta, jolta odotetaan pitkää ja vahvaa vuokrakassavirtaa. eQ Liikekiinteistöt rahaston omistamiin kohteisiin pääset tutustumaan täältä.

eQ Hoivakiinteistöt

Kiinteistöjen käyttötarkoitusjakauma

Jakauma alueittain

eQ Hoivakiinteistöt-rahasto sijoittaa Suomessa sijaitseviin hoiva-, palvelu- ja yhteiskunta-kiinteistöihin, joissa harjoitetaan hoivaan, koulutukseen tai terveyteen liittyvää liiketoimintaa näihin erikoistuneiden toimijoiden/operaattoreiden toimesta. Kohteiden sijainnissa pääpaino on suurissa kaupungeissa ja niiden ympäristöissä. Sijainnissa painotetaan paikkakuntia, joissa on tarve palveluille nyt ja tulevaisuudessa. Rahaston omistamiin kohteisiin pääset tutustumaan täältä.

Molempien eQ Kiinteistörahastojen tuotot ovat olleet erinomaisia:

eQ Liikekiinteistöt

Tuotto perustamisesta (31.12.2014): + 9,4 % p.a.*

Kiinteistövarallisuus: 889 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 5,6 vuotta
Vuokrausaste: 95 %
Kohteet: 43 kohdetta

Arvioimme, että seuraavan 6 kk:n aikana rahasto hankkii ja rakennuttaa kiinteistöjä lisää n. 200 M€:lla.
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen

*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta
**Rahaston kiinteistöomaisuus arvostetaan ulkopuolisella arvioitsijalla kvartaaleittain

eQ Hoivakiinteistöt


Tuotto perustamisesta (31.12.2014): + 9,0 % p.a.*
Kiinteistövarallisuus: 1105 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 7,8 vuotta
Vuokrausaste: 100 %
Kohteet: 197 kohdetta

Arvioimme, että seuraavan 6 kk:n aikana rahasto hankkii ja rakennuttaa kiinteistöjä lisää n. 150 M€:lla.
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen

*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta
**Rahaston kiinteistöomaisuus arvostetaan ulkopuolisella arvioitsijalla kvartaaleittain

eQ Kiinteistörahastot jälleen auki merkinnöille 30.6.2019 

eQ Hoiva- ja eQ Liikekiinteistöt ovat auki merkinnöille neljännesvuosittain ja lunastuksille puolivuosittain. Rahastojen seuraava merkintäpäivä on 30.6.2019. Huomioithan sen, että merkintäilmoitus ja -maksu tulee olla eQ:ssa perjantaina 28.6.2019 klo 18:00 mennessä. 

Mikäli sinulla ei ole vielä eQ:n verkkopalvelua käytössäsi, voit rekisteröityä palveluun tämän linkin kautta: 

REKISTERÖIDY VERKKOPALVELUUMME TÄSTÄ

Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Rekisteröitymisen jälkeen rahastomerkinnän tekeminen onnistuu omia pankkitunnuksia käyttäen, tai halutessa käyttäjätunnuksen ja salasanan kautta. Yritys- ja yhteisöasiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä eQ:n asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelun tavoitat sähköpostitse: asiakaspalvelu(at)eQ.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9-16 (09) 6817 8700 (pvm/mpm).