15.01.2020
LEHDISTÖTIEDOTE

eQ Varainhoito vahvistaa Private equity –sijoitustiimiään edelleen. Elina Tourunen (KTM, CFA) aloittaa tiimissä Sijoitusjohtajana huhtikuussa 2020. Tourunen siirtyy eQ Varainhoidon palvelukseen Luxemburgista, Euroopan Investointirahaston EIF:n palveluksesta, jossa hän toimi senior salkunhoitajana private equity –tiimissä vuodesta 2015. Aiemmin hän on toiminut yritysrahoitusjohtajana Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eterassa ja sitä ennen managerina EY:n transaktiotiimissä.

”eQ Varainhoidon private equity -asiakasvarojen kasvu jatkui vuoden 2019 aikana ja keräsimme yhteensä 270 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Samalla vuosi 2019 oli sijoitusaktiviteetiltaan vilkkain eQ:n historiassa – sijoitimme yhteensä yli 500 miljoonaa euroa Euroopan ja Pohjois-Amerikan private equity ja private credit -markkinoille.

Uskomme, että vaihtoehtoisten sijoitusten määrän kasvu asiakkaiden salkuissa jatkuu ja reagoimme kasvuun vahvistamalla tiimiä. Kansainvälisen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa myötä Elina Tourunen sopii erittäin hyvin kokeneeseen 8-hengen private equity –sijoitustiimiimme” toteaa eQ Varainhoidon pääomasijoituksista vastaava johtaja Staffan Jåfs.

eQ Varainhoito hallinnoi yhteensä 25 private equity / private credit -rahastoa ja täyden valtakirjan salkkua, joissa on sitoumuksia yhteensä 2,2 miljardia euroa. Vuoden 2020 alussa eQ perustaa kaksi uutta, Pohjois-Eurooppaan sijoittavaa private equity –rahastoa (eQ PE XII North ja eQ PE SF III) ja myöhemmin tänä vuonna eQ käynnistää kolmannen private credit –rahastonsa, eQ Private Credit III.

eQ:n private equity -rahastot sijoittavat rahastojen kautta pieniin ja keskisuuriin, listaamattomiin yhtiöihin Pohjois-Euroopassa, Itä-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sijoituksia tehdään sekä perustettaviin rahastoihin että jälkimarkkinoille. Rahastot Pohjois-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan kerätään vuorovuosin. eQ:n private credit –rahastot sijoittavat pääomasijoittajien omistamiin, isojen eurooppalaisten yhtiöiden liikkeelle laskemiin senior- ja juniorlainoihin.

Helsinki 15.1.2020

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy, +358 (9) 6817 8736,staffan.jafs(at)eQ.fi