12.06.2024

Markkinointiviestintää

eQ:n kiinteistörahastojen kuulumiset 2/2024

Aleksi_kulma

eQ:n kiinteistörahastojen vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen tuotot olivat vielä negatiiviset: eQ Yhteiskuntakiinteistöt -0,26 %, eQ Liikekiinteistöt -4,88 %. Kiinteistönarvioitsijat jatkoivat kiinteistöjen arvojen laskua ensimmäisellä neljänneksellä, eli kiinteistömarkkina sopeutui edelleen korkotason nousuun. Kiinteistökauppaa tehtiin edelleen hyvin vähän. eQ Yhteiskuntakiinteistöt –rahaston arvonlasku kuitenkin lähes päättyi vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä ja oma näkemyksemme on, että myös eQ Liikekiinteistöt –rahaston arvo alkaisi tasaantua loppuvuotta kohti.


Molemmissa rahastoissa vuokraus, kehitystyö, vastuullisuus sekä muut osa-alueet ovat alkuvuoden aikana edenneet suunnitelmien mukaisesti. Suurin osa eQ:n kiinteistörahastojen kohteista ovat jo hiilineutraaleja käytönaikaisen energiakulutuksen osalta ja viimeisten odotetaan saavuttavan tavoitteen 30.6.2024 mennessä. Rahastojen kiinteistöt, niiden sijainnit ja toiminta ovat vakaalla ja kestävällä pohjalla. Kiinteistöissä olevat vuokralaiset ovat tunnettuja ja luotettavia toimijoita.

Kaupungistuminen ja väestönkasvu isoissa kaupungeissa jatkuu. Tämä tulee pitämään yllä kiinteistöjen tarvetta ja markkina-aktiviteettia kasvukeskuksissa seuraavat vuosikymmenet. Rakentaminen on hidastunut kaikissa segmenteissä selvästi ja uutta kantaa rakennetaan paljon alle keskimääräisen tarpeen. Odotamme markkinan piristyvän ja korkotason laskevan tänä vuonna ja saman kehityksen jatkuvan myös ensi vuonna.

eQ:n kiinteistörahastot sopivat mielestämme pitkäjänteiselle sijoittajalle, joka hakee hajautusta ja inflaatiosuojaa sijoituksilleen pitkällä aikavälillä ja pystyy hyväksymään myös kiinteistömarkkinan ajoittaisen heilahtelun sekä ymmärtää kiinteistösijoitusten epälikvidin luonteen.

Rahastojen seuraava merkintäpäivä on 30.6.2024. Merkintäilmoitus ja maksu tulee olla perillä rahastoyhtiössä merkintäpäivää edeltävänä pankkipäivänä 28.6.2024.
eQ Yhteiskuntakiinteistöt
31.3.2024
eQ Liikekiinteistöt
31.3.2024
Tuotto perustamisesta: + 6,5 % p.a.
(perustettu 1.7.2012)

Kiinteistövarallisuus: 1 815 MEUR
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 8,7 v*
Vuokrausaste: 96 %
Alkutuotto**: 5,9 %
Kohteet:103 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen
Tuotto perustamisesta: + 5,0 % p.a
(perustettu 31.12.2014)

Kiinteistövarallisuus: 1 033 MEUR
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 5,0 v*
Vuokrausaste: 89 %
Alkutuotto**: 6,3 %
Kohteet:42 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen

Aiempi tuotto ei ennakoi tulevaa tuottoa. Kiinteistörahastojen koko tuottohistoria on esitetty alla.
eQ Yhteiskuntakiinteistöt:2013 12,1%, 2014 6,4%, 2015 8,2%, 2016 9,8%, 2017 10,1%, 2018 9,2%, 2019 9,1%, 2020 9,0%, 2021 8,2%, 2022 8,2%, 2023 -13,8%, 1-3 2024 -0,3%
eQ Liikekiinteistöt:2015 9,8%, 2016 10,5%, 2017 10,7%, 2018 7,2%, 2019 7,7%, 2020 4,6%, 2021 8,9%, 2022 7,6%, 2023 -12,7%, 1-3 2024 -4,9%
* Keskimaturiteetti sisältää rakenteilla olevien hankkeiden vuokrasopimukset
** Alkutuotto eli nettotuotto on kiinteistösijoittamisen yksi perusluvuista, joka kuvaa kiinteistösijoituksen arvostusta ja muita ominaisuuksia. Alkutuotto lasketaan jakamalla rahaston nettovuokratulo rahaston kiinteistövarallisuudella. Sijoittajan saamaan tuottoon vaikuttavat alkutuoton lisäksi kiinteistöjen arvonmuutokset, velkavivun vaikutus, rahaston kulut ja sijoittajan tuotosta maksamat verot.

Riskit

Kiinteistösijoittaminen on lähtökohtaisesti pitkäjänteistä sijoittamista. Suositeltu sijoitusaika eQ:n kiinteistörahastoihin on vähintään viisi vuotta. Rahastojen perimä lunastuspalkkio on porrastettu sijoitusajan mukaan ja yli 5 vuoden sijoituksista ei peritä lunastuspalkkiota.

Kuten kaikkeen sijoittamiseen, myös eQ:n kiinteistörahastoihin sijoittamiseen liittyy riskejä. Kiinteistörahastojen arvot voivat laskea ja rahaston ottama velkarahoitus korostaa mahdollista arvon alenemista. Rahastoihin liittyy myös likviditeettiriski eli riski siitä, että sijoitusten realisointi etenkin heikossa markkinatilanteessa voi johtaa tappioihin ja viivästyttää lunastusten maksamista. Rahasto voi joutua keskeyttämään rahaston lunastukset. Riskeistä on kerrottu tarkemmin rahastoesitteissä. Pyydämme ystävällisesti tutustumaan niihin huolellisesti.

eQ Yhteiskuntakiinteistöt, rahastoesite
eQ Liikekiinteistöt,rahastoesite

eQ:n kiinteistörahasto-opas

Oppaasta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Toimeksiannot

eQ:n Yhteiskunta ja Liikekiinteistöt –rahastot ovat jälleen auki merkinnöille 30.6.2024. Lunastuksia rahastoista voi tehdä kaksi kertaa vuodessa 30.6. ja 31.12. Ilmoitus lunastuksesta tulee tehdä (6) kuukautta ennen lunastuspäivää.

Toimeksiannot on helpointa tehdä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä toimeksiannon kirjautumalla sisään palveluun omilla verkkopankkitunnuksillasi. Mikäli et ole aiemmin käyttänyt verkkopalveluamme, niin rekisteröidy ensin osoitteessa www.eq.fi/fi/registration. Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Rekisteröitymisen jälkeen kirjautuminen palveluun onnistuu omia pankkitunnuksia käyttäen.

Yhteisö/yritys voi valtuuttaa henkilön hallinnoimaan yhteisön/yrityksen salkkua verkkopalvelussamme täyttämällä valtuutuslomakkeen. Valtuutuslomakkeen saat täältä. Lomakkeessa on ohjeet verkkopalvelun käyttöönottoa varten.

Asiakaspalvelun tavoitat sähköpostitse: asiakaspalvelu(at)eQ.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9-16 (09) 6817 8700 (pvm/mpm).

Tämä uutiskirje on eQ:n kiinteistörahastojen markkinointiviestintää. Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä erikoissijoitusrahaston rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan.