17.10.2024

Mitä kuuluu kehittyville osakemarkkinoille

Kehittyvillä markkinoilla eletään tapahtumarikasta syksyä.

Kiinassa julkaistiin syyskuussa pitkä lista erilaisia elvytystoimia. Esimerkiksi korkoja ja pankkien reservivaatimusta lasketaan. Lisäksi sekä asuntomarkkinaa että osakemarkkinaa tuetaan. Seuraamme miten nämä toimenpiteet tulevat vaikuttamaan talouteen. Luottamuksen palauttamisen osalta avainasemassa on kiinteistösektori, joka kärsii yhä suuresta myymättömien asuntojen varannosta. Kiinan johdon kasvutavoitteena on yhä noin 5 prosentin talouskasvu tälle vuodelle.

Kiinan elvytystoimet ajoivat Kiinan osakemarkkinan jyrkkään nousuun ja myös meidän sijoituksemme Kiinassa nousivat hyvin syyskuussa. Noususta huolimatta esimerkiksi Hongkongissa listattujen kiinalaisten yhtiöiden indeksi (Hang Seng China Enterprises Index) on euroissa laskien samalla tasoilla kuin se oli 3 vuotta sitten ja indeksin arvostustaso on yhä omaan historiaansa nähden maltillinen.

Kiina-sijoituksia on eQ Kehittyvät Markkinat Osinko -rahastossa 21 % ja eQ Kehittyvät Markkinat Pienyhtiö -rahastossa 12 % salkusta. Molemmissa rahastoissa yli puolet Kiina-sijoituksista on kulutussektoreilla, joiden odotamme hyötyvän, jos elvytystoimilla kuluttajien luottamus talouteen saadaan palautumaan.

Kehittyvät maat toimivat yhä maailman talouden vetureina ja etenkin Aasian kehittyvissä maissa taloudet kasvavat maailman keskiarvoa nopeammin. Kaikissa kehittyvien markkinoiden osakerahastoissamme on vahva fokus Aasiassa. Erityisesti pienyhtiöt hyötyvät paikallisesta kehityksestä ja kasvusta. Pienyhtiöiden tuloskasvu onkin ollut kehittyvillä markkinoilla suuryhtiöitä nopeampaa.

Odotamme USA:n ja Euroopan alkaneiden koronlaskujen näkyvän positiivisesti kehittyvillä markkinoilla. Suurin positiivinen vaikutus koronlaskusyklin alkaessa on tyypillisesti nähty Indonesian osakemarkkinalla. Meillä on molemmissa kehittyvien markkinoiden osakerahastoissa useita sijoituksia Indonesiassa erityisesti kulutus- ja pankkisektoreilla.

Ns. Frontier-markkinoilla Vietnam kasvaa voimakkaasti ja maa hyötyy erityisesti maailmankaupan kasvusta. Rakennussektorin ja finanssisektorin ongelmat on voinut välttää osakevalinnalla ja sijoituksemme Vietnamissa ovatkin tuottaneet pääsääntöisesti hyvin. Vietnamin osakemarkkinan arvostustaso on kohtuullinen ja yritysten tuloksien odotetaan kasvavan. eQ Frontier -rahastossa Vietnamin paino on 35 %.

Ilkka Nokso-Koivisto
Ilkka Nokso-Koivisto, salkunhoitaja